Kalmarinranta

Kalmarinranta on taatusti yksi maailman parhaimmista uimarannoista.

Vääksyn Rivieraksikin kutsuttu pitkä ja matala hiekkaranta tunnetaan myös Kalmarin tai Sirkkusen rantana – alueen entisten huvila-asukkaiden mukaan nimettynä, sillä sata vuotta sitten ranta oli osa Suviniemi- ja Metsälinna-huviloiden yksityisiä rantatontteja.
Koko perheelle ihanteellisesti sopivan uimarannan lisäksi ranta-alueella on frisbeegolfrata, rantalentopallokenttä, tenniskenttä, ulkokuntoilulaitteet sekä lasten leikkikenttä. Rannan palveluihin kuuluvat myös kesäkioski, sup-lautavuokraus, wc ja suihku. Talvisin Kalmarinrannasta pääsee luistelemaan tai hiihtämään vastapäiseen Varjansaareen, jonka rannasta löytyy retkipaikkana ylläpidetty laavu.

Kalmarinrannassa on järjestetty perinteisiä Anianpellon markkinoita vuodesta 1970. Anianpellon markkinoiden historia juontaa juurensa kuitenkin paljon pidemmälle, sillä ensimmäiset markkinat järjestettiin tiettävästi vuonna 1728 puolentoista kilometrin päässä Vääksynjoesta sijaitsevassa Anianpellon kylässä.

Muistan eniten lapsuudesta Anianpellon Markkinat. Siellä kaikki ovat aina iloisia ja todella ystävällisiä. Ilmassa on huumaava herkkujen tuoksu ja iloisten ihmisten nauru. Anian-neito valitaan lopuksi.